|

01. Welcome to the Hellmouth / Ystäviä ja paholaisia 1/2
02. The Harvest / Ystäviä ja paholaisia 2/2
03. The Witch / Noitatemppuja
04. Teacher's Pet / Opettajan lemmikki
05. Never kill a boy on the first date / Treffit vampyyrin kanssa
06. The Pack / Hyeenalauma
07. Angel / Tuhon enkeli
08. I robot -You Jane / Sinulle on postia!
09. The Puppet Show / Kahlenukke
10. Nightmares / Painajaisia
11. Invisible Girl / Näkymätön uhka
12. Prophecy Girl / Ennustus
¤1 Ystäviä ja paholaisia ½ (Welcome to The Hellmouth )
Buffy on saapunut Sunnydaleen ja menee uuteen kouluun ensimmäistä
kertaa. Koulussa hän tapaa Cordelian, joka yrittää kovasti saada
Buffysta uuden ihailijan ympärilleen. Buffy tutustuu kuitenkin
Willow'hin, jolta hän pyytää apua opiskelussa. Xander tupsahtaa
paikalle tyttöjen keskustellessa ja palauttaa Buffylle puuvaarnan,
joka Buffylta oli aiemmin tippunut.
Buffy yrittää päästä irti työstään, vampyyrien tappamisesta. Ja kun
koulusta löytyy ruumis, Buffy päättää että 'nyt saa riittää'.
Buffy marssii koulun kirjastoon, missä hänjo aiemmin törmäsi Gilesiin,
koulun kirjastonhoitajaa, joka on oikesti Buffya varten lähetetty
Valvoja ja joka otti Buffyn vastaan yllättävällä tavalla. Giles paiskasi pöydälle Buffyn eteen kirjan,
jossa luki Vampyr. Ruumiin löytymisen jälkeen Buffy palaa nöyränä Gilesin luo ja alkaa haluamattaan
selvittämään mysteeriä.
Ensimmäisen koulupäivn jälkeen Buffy lähtee paikalliseen bileluolaan, Bronzeen. Matkalla hän kuitenkin
törmää salaperäiseen nuoreen mieheen, joka antaa hänelle hopeisen kaulakorun, jota koristaa risti. Ystäväksi itsään kutsuva mysteerimies varoittaa Buffya Noususta.
Bronzessa Buffy tapaa Willowin, joka on edelleen ihmeissään siitä, että Buffy haluaa olla hänen
seurassaan. Buffy ja Willow juttelevat seurustelemisesta, jolloin Willow myöntää, ettei saa sanotuksi mitään
tyliikästä, ei itseasissa mitään kun paikalla on poika josta hän pitää. Buffy kertoo Willowille mottonsa: 'Elämä on lyhyt', mutta ei arvaa kuinka tosissaan Willow asian ottaa. Buffy joutuu poistumaan paikalta, kun hän huomaa että Giles
luuraa Bronzen yläkerrassa.
Buffy menee juttelemaan Gilesin kanssa, joka alkaa heti saarnaamaan Buffylle hänen tehtävästään, hänelle tarkoitusta pyhästä tehtävästä. Giles haluaa, että Buffy on valmis kohtaamaan vampyyrit ja muut hirviöt, joita Sunnydalessa, helvetinsuulla, oleskelee. Giles kysyykin Buffylta että pystyykö neiti tunnistamaan vampyyrin, jos sellainen on paikalla. Buffy tunnistaa heti yhden, sen vaatteiden perusteella, mutta huomaa harmikseen, että vampyyrin seurassa on 'hetkeen tarttuva' Willow.
Buffy lähtee seuraamaan klubista lähtevää paria, mutta kadottaa heidät. Sen sijaan hän törmää Cordeliaan, jonka hän pelästyttää uhatessaan tätä vaarnaallaan. Buffy pääsee kuin pääseekin tukalasta tilanteesta ja tapaa Bronzen ulkopuolella Xanderin. Xander ihmettelee mihin Buffy on menossa ja miksi hän niin kovasti tahtoo löytää Willowin. Xander heittää ilmaan kysymyksen 'luuletko että hän on vampyyrin seurassa?' minkä vuoksi Buffy kauhistuu. No, Xander oli ollut kirjastossa, kun Giles ja Buffy väittelivät vampyyreistä ja tappajan hommista.
Buffy löytää Willowin, jonka seurassa on myös kaulaanpurtu Jesse. Willow ja Jesse pääsevät pakoon hautakammiosta, minne Darla ja toinen vampyyri heidät vei. Buffy jää taistelemaan Darlan kanssa ja saa kimppuunsa myös Luken, voimakkaan vampyyrin.
jatkuu..
Ongelma: Vampyyrit Luke, Darla ja heidän isäntänsä, Master Vampire.
alkuun
______________________________________________
¤2 Ystäviä ja paholaisia 2/2 (The Harvest)
Buffy pelastaa Willowin ja Xanderin, mutta Jesseä hän ei enää löydä. Willow ottaa uutiset vampyyrien olemassaolosta vastaan peloissaan, mutta pääsee nopeasti mukaan jengin puuhailuun.
Buffy lähtee etsimään Jesseä. Xander haluaa auttaa ja lähteekin salaa Buffyn perään, vaikka tyttö tätä kielsi. Willow jää tutkimaan Gilesin kanssa Nousua.
Buffy keksii miten löytää vampyyrien 'luolaan' ja tapaa ennen jahdin alkua salaperäisen hiippailijan, joka kertoo nimekseen Angel.
Vampyyrien luolassa Buffy saa seurakseen Xanderin, josta onkin myöhemmin apua. He tapaavat syötiksi jätetyn Jessen. Jesse johdattaa heidän ansaan ja he huomaavat ettei ystävä olekaan enää ystävä, vaan paholainen. Jesse on muuttunut vampyyriksi.
Päästyään kaskuun vampyyreja Buffy ja Xander palaavat takaisin Gilesin ja Willowin luokse. Giles kertoo, että Nousu tapahtuu samana iltana. He keksivät sen tapahtumapaikaksi Bronzen, joka on täynnä 'tuoretta verta'.
Saapuessaan Bronzen vampyyrien juhlat ovat jo alkaneet. Master on thenyt Lukesta välikappaleen, jonka avulla hän saa sieluja elääkseen. Saatuaan tarpeellisen määrän verta hän vapautuu alamaailman kahleista ja Nousee maan päälle hallitsemaan, ennen demoneille kuulunutta maata.
Buffy lähtee itse lopettamaan vampyyrien touhut. Giles, Willow ja Xander auttavat ihmisiä pakenemaan. Xander tapaa sisällä klubissa Jessen, joka päätyy tuhkaksi lattialle. Buffy saa tuhkattua myös Luken ja estää näin Master Vampiren Nousun.
alkuun
______________________________________________
¤3 Noitatemppuja (The Witch)
Buffy päättää liittyä koulun Cheerleader joukkueeseen. Buffy saa ennen koe-esiintymistä Xanderilta korun, jossa lukee 'sinun ikuisesti'. Xander alkaa entistä enemmän pitämään Buffysta. Koe-esiintymisessä tapahtuu kuitenkin jotain omituista, erään hakijan kädet syttyvät palamaan. Tämä tietää tekemistä Buffyn porukalle.
Myös muita omituisuuksia alkaa tapahtumaan. Cordelia (toinen hakija) menettää näkökykynsä ja yksi tyttö menettää suunsa. Buffykin alkaa voida huonosti. Giles päätyy ajatukseen noituudesta. He saavatkin epäillyn, kun yksi cheerleader paikan hakijoista, Amy alkaa käyttäytyä erittäin agressiivisesti, vain saadakseen oikean paikan joukkueesta hänen jäätyään Buffyn kanssa varasijoille.
Buffyn kunnon huononnuttua he päättävät lähteä vierailemaan Amyn kotona, mistä heidän on löydettävä tytön taikakirja. Kirjan lisäksi he löytävät Amyn kotoaan, äitinsä kehossa. Amy selittää että hänen äitinsä on noita, joka yrittää tavoitella menneitä aikoija, cheerleader uraansa Amyn kautta.
Buffy, Giles ja Amy lähtevät takaisin koululle, jonne Willow ja Xander ovat jääneet vahtimaan 'Amya', joka on hurraamassa koulun korisjengille. Giles päättää suorittaa taian, jonka avulla Amy siirtyy takasin omaan kehoonsa ja hänen äitinsä omaan. Giles onnistuu ja saa samalla perutuksi muutkin Amyn äidin tekemät taiat. Buffy tekee selvää Amyn äidistä lähettämällä hänet pimeään paikkaan.
Amy on erittäin iloinen päästyään 'natsi' äidistään eroon. Hän muuttaa isänsä luo, jota ei ole nähnyt sitten vanhempiensa eron jälkeen.
Koulun käytävän palkontokaappiin muuttaa uusi asukas, kun Amyn äti löytää itsensä vankina Cheerleader pystissä.
alkuun
______________________________________________
¤4 Opettajan lemmikki (Teacher's pet)
Xander unelmoi Buffysta. Hän alkaa yhä enemmän ja enemmän toivomaan että Buffy huomaisi hänet. Buffy puolestaan alkaa pitämään Angelista, joka tarjoaa palelevalle tytölle nahkatakkinsa sen lisäksi että varoittaa "haarukka vampyyrista".
Buffy tutustuu viimeinkin opettajaan, joka näkee hänessä myös koulussa tarvittavaa taitoa. Seuraavana päivänä kyseinen biologian opettaja on kadonnut. Koululle saapuu hänen sijaisensa, kaunis neiti Natalie French. Xander huomaakin tulokkaan ja jää heti koukkuun.
Myöhemmin samana päivänä kadonnut biologian opettaja löytyy koulun ruokalasta ilman päätään. Buffy ja porukka alkaa tutkia taphatunutta, mutta kohtaavat myös uuden opettajan, joka tuntuu koskettavan muitakin nuoria herroja kuin Xanderia. Xander ilmoittautuu vapaaehtoiseksi valmistamaan rukoilujasirkan munia tiedemessuja varten.
Illalla kun Buffy löytää etsimänsä haarukka-vampyyrin hän kohtaa myös neiti Frenchin, jota kumma kyllä haarukkamies lähtee kauhuissaan pakoon. Buffy alkaakin epäilemään neidin henkilöllisyyttä. Seuraavana päivänä hän pohtii asiaa Gilesin kanssa, ja he tulevat johtopäätökseen että opettaja saattaa olla rukoilijasirkka. Buffy yrittää varoittaa Xanderia, joka tapaa neiti Frenchiä tiedeprojektin tiimoilla. Xander saakin kutsun neidin kotiin, mistä Buffy ei kuitenkaan tiedä.
Kun asia on selvä että neiti French tosiaan on rukoilijasirkka täytyy Buffyn ja porukoiden pelastaa viaton neitsyt Xander hyönteisin kynsistä. He ottavat avukseen ötökkämyrkkyä, kaikuluotain äänityksen ja ison terävän aseen. Neiti Frenchin etsintään he käyttävät haarukka-vampyyria, joka pelkonsa vuoksi näyttää heille tietä.
Xander on tosiaan tukalassa tilanteessa yhdessä toisen uhrin kanssa. Juuri kun neiti French on muuttanut muotoaan ja on käymässä uhriensa kimppuun apua saapuu paikalle. Selvitettyään rukoilijasirkka ongelman Xander laittaa jo munitut sirkkamunat tuusannuuskaksi ja kiroaa huonoa onneaan naisten suhteen.
alkuun
______________________________________________
¤5 Treffit vampyyrin kanssa (Never Kill A Boy On The First Date)
Master Vampire suunnittelee suurta Nousuaan ja epäonnistuttuaan aiemmin hän käyttää nyt apunaan Valittua. (Viisi kuolee ja heidän tuhkistaan nousee Valittu). Valitun tehtävänä olisi auttaa Master Vampirea tuhoamaan Tappaja. Giles pääsee jyvälle Master Vampiren aikoista ja yrittää saada Buffyn suorittamaan velvollisuuttaan. Buffylla on kuitenkin muut asiat mielessä..
Buffy tutustuu Oweniin, koulun mysteeriseen namuun. He päättävät lähteä treffeille. Ensimmäisten treffien epäonnistuttua Buffyn joutuessa kytikselle Valittua odottelemaan Owen pyytää Buffya uudelleen tapaamaan häntä.
Buffy pääsee kuin pääseekin treffeille, joista Xander on erittäin mustasukkainen. Giles oli aiemmin laskenut Valitun nousun päivämäärän väärin ja onkin nyt huolissaan sillä oikea päivä saattaisi olla nyt. Giles lähtee partioimaan ruumishuoneelle, jonne on juuri saapunut edellisen illan bussionnettomuudessa kuolleiden 5 henkilön ruumiit. Buffy lähtee Owenin kanssa treffeilleen Bronzeen.
Ruumishuoneella Giles joutuu ikävyyksiin muutaman vampyyrin kanssa, mutta onneksi Xander ja Willow jotka lähtivät vahtimaan Gilesia löytävät hänet ennen kuin on myöhäistä ja lähtevät noutamaan Buffya. Myös Buffy on tukalassa tilanteessa Angelin ilmestyttyä treffeille.
Buffy joutuu lähtemään, mutta huomaa yllätyksekseen että myös innostunut Owen ilmestyy ruumishuoneelle. Buffy löytää Gilesin joka on piiloutunut ruumiskaappiin, Xander, Willow ja Owen puolestaan löytävät heränneen ruumiin. Herännyt lähtee kauhistuneiden nuorten perään ja löytää myös Buffyn. Owenin ollessa pihalla asiosta päättää alkaa taistella Herännyttä vastaan, mutta joutuu ala kynteen. Buffy luulee Heränneen tappaneen Owenin ja antaa tälle kunnolla turpiin, lopulta syösemällä hänet polttouuniin. Owen ei kuitenkaan ole kuollut, mutta kovin ihmeissään kokemastaan.
Seuraavana päivänä Buffy ja Owen tapaavat koululla ja Owen kysyy milloin he voisivat lähteä taas seikkailemaan. Buffy päättää ettei halua olla Owenin kanssa sen takia että hän pitää Buffyn hurjasta puolesta. On siis aika siirtyä seuraavaan...
Master Vampire saa haluamansa, Valitun. Nuoren pojan, josta tulee Masterin uusi suojatti.
alkuun
______________________________________________
¤6 Hyeenalauma (The Pack)
Buffy, Xander ja Willow on muiden koululaistensa mukana eläintarhassa. Xander
selvittelee välejä muutaman koulun ilkiön kanssa ja heidän lähtiessä eläintarhasta
heitä näyttää riivaavan jokin.
Ongelma: Hyeena riivaus
! Willow on erittäin loukkaantunut Xanderin käytöksestä...
alkuun
______________________________________________
¤7 Tuhon Enkeli (Angel)
Master Vampire, Darla ja Valittu pikkupoika Colin juonivat maanalla. Angel ja Buffy
tutustuvat lähemmin, kun Buffy joutuu hyökkäyksen kohteeksi ja Angelin ilmestyttyä
auttamaan häntä.
Ongelma: Darlan juonittelut Angelin päänmenoksi. Buffy saa tietää, että Angel
on vampyyri.
! Cordelia kuulee, kun Buffy, Xander, Willow ja Giles puhuvat vampyyreista.
alkuun
______________________________________________
¤8 Sinulle on postia (I robot - You Jane)
Muinainen demoni, joka haluaa rakkautta ja rakkaittensa kautta tuhota elämän.
Ongelma: Demoni skannataan vanhasta kirjasta tietokoneelle, jonka jälkeen
Willow tutustuu netissä mukavantuntuiseen tyyppiin.
! Giles tutustuu Jenny Calenderiin, koulun ATK-opettajaan.
alkuun
______________________________________________
¤9 Kahlenukke (The Puppet Show)
Koulussa on esitys, johon Xanderin, Buffyn ja Willowin on osallistuttava.
Koulussa kuolee ihmisiä ja Buffy porukoineen alkaa selvittämään mistä on kyse.
Ongelma: Demoni, joka tarvitsee joka seitsemäs vuosi ihmisaivot. Demonia on tullut
jahtaamaan myös demonimetsästäjä, jota on vaikea tunnistaa.
alkuun
______________________________________________
¤10 Painajaisia (Nightmares)
Ongelma: Painajaisdemoni toteuttaa Sunnydalen asukkaiden painajaisia.
! Buffyn ja porukoiden suurimmat painajaiset selviävät.
alkuun
______________________________________________
¤11 Kummitustyttö (Invisible girl)
Ongelma: Koulun oppilas on muuttunut näkymättömäksi, kun häntä ei huomioida,
mistä moni muukin saa kärsiä.
! Cordelia alkaa epäillä Buffyn touhuja.
alkuun
______________________________________________
¤12 Ennustus (Prophecy Girl)
Master Vampire on valmis Nousemaan. Ennustus kertoo että suuren Vampyyrin Noustessa
Tappajan on kuoltava. Koulussa on tanssiaiset ja Buffyn äiti on hankkinut Buffylle
kauniin mekon.
! Buffy kohtaa Master Vampiren.
! Cordelia saa tietää että Sunnydalessa ei ole vain tavallisia tallustajia.
! "By the way, I really like your dress"
alkuun
|
|