|
6. kausi: Buffy on kuollut ja Sunnydalessa ei ole enää tappajaa.
Willow, Anya, Xander ja Tara päättävät kuitenkin kokeilla
taikavoimiaan ja herättävät Buffyn kuolleista. Tappajan elämä
kuoleman jälkeen ei kuitenkaan ole helppoa. Sunnydaleen saapuu
uusi päänvaiva, itseään Trioksi kutsuva kolmikko: Jonathan,
Andrew ja Warren. Pienillä kepposilla aloittava Trio kasvaa
ajallaan isommaksi tekijäksi.
>> Triosta Warren on vaarallisin ja päätyykin lopulta Buffyn
takapihalle, missä hän ampuu Buffya. Yksi luoti harhailee kuitenkin tiensä talon yläkertaan, jossa sen uhriksi
joutuu Tara. Willow on paikalla kun Tara kuolee. Samaan
aikaan Buffy makaa pihalla luoti rinnassaan. Willow
raivostuu ja kutsuu taikajumalia, vaatien niitä peruuttamaan
Taran kuoleman. Buffy herää, mutta Tara ei enää tunne elämää
itsessään. Willow päättää kostaa Taran kuoleman ja imee
itseensä kaikki Sunnydalen taikavoimat kirjoista velhomestariin.
Willow lähtee sotajalalle saadessaan tietää kuka tapon takana on.
Kohteena ovat Warren, Andrew ja Jonathan. Warren on ainoa kenet
Willow saa hengiltä.
>> Willow jatkaa kuitenkin kahden muun Triolaisen etsintää,
mutta kohtaa matkalla Buffyn sekä Gilesin joka on palannut
Englannista kuultuuaan mahtavien voimien noususta Sunnydalessa.
Willow päätyy lähes tuhoamaan maailmaa (jota hän pitää liian
tuskallisena). Hän menee maan alle vajonneen temppelin luo ja
nostaa sen takaisin maanpäälle. Temppelin noidilla on voimat
maailman lopettamiseen ja Willow päättää antaa niille mahdolisuuden.
Viime hetkillä Willow kuitenkin pysäyteteen. Pysäyttäjänä on
Xander joka vain sanoo että Rakastaa Willowta. Maailma pelastuu,
Spike saa sielun ja Buffy löytää jälleen elämänilon.
¤ Buffy herätetään kuolleista voimakkaalla taialla joka luo myös demonin
¤ Buffy ja Spike alkavat heidän seksisuhteensa. Spike on korviaan myöten rakastunut, mutta Buffy ei tiedä tarkalleen mitä tuntee Spikea kohtaan
¤ Jaksossa Once More With Feeling / Vielä kerran tunteella Buffy porukoineen kertoo tarinoitaan laulaen. Buffy kertoo omassa laulussaan kuinka hänet otettiin pois..taivaasta, kun hänen ystävänsä herättivät hänet kuolleista
¤ Tara ja Willow eroavat kun Willow alkaa käyttää liikaa taikaa. He palaavat kuitenkin vielä yhteen ennen Taran kuolemaa
¤ Buffy pestautuu töihin Doublemeat Palace hampurilaisravintolaan
¤ Xander ja Anya pääsevät melkein naimisiin, mutta Xander tapaa itsensä tulevaisuudesta ja muuttaa mieltään häistä. Hän jättää Anyan.
¤ Buffy kuolee kolmanne kerran (Warrenin ampumana)
1-3. kaudet
4. kausi
5. kausi
7. kausi
<<<<
|
|